Kuka teillä määrää kaapin paikan?

Kun se tuli meille, se oli söpö. Viaton pieni karvapallo, joka nenä väristen katseli uusia jättiläisiä ympärillään. Ensimmäisen yön se nukkui vieressäni peiton alla, ja seuraavankin. Ja sitä seuraavan.

Nyt kun menen illalla nukkumaan, alkaa kilpailu, jonka voittaja on selvillä jo ennen kuin olemme kunnolla aloittaneetkaan. Minä yritän tehdä iltatoimet mahdollisimman nopeasti, vähän väliä huoneeseeni pyyhältäen ja tarkistaen että sänky on vapaa. Ja kun lopulta olen valmis ja astun huoneeseeni, sängystäni tuijottaa kaksi molottavaa silmäparia.
Meillä on kaksi kissaa.

Tämä on varmasti kaikille kissanomistajille tuttua - kissa valtaa talon parhaat paikat. Se on äärettömän mukavuudenhaluinen eläin, jolle on turha sanoa, että juuri vaihdetut ja puhtaat lakanat ovat kissavapaata vyöhykettä, jonne sillä karvoineen ei ole asiaa. Itseasiassa se on jo siellä, ennenkuin kieltäminen ehtii edes hiipiä mieleesi.

Tällä hetkellä meillä majailee kaksi viiksekästä kaveria. Toinen on minun pitkäkarvainen, kesäkuun 16. päivä syntynyt kollikissani Nemo, toinen Jussin 1. kesäkuuta syntynyt kilpparivärityksen omaava neitokainen Hitti. Meidän perhe on ollut vannoutunut koiraperhe viime kesään asti, kunnes pikkusiskoni Lotan kaveri ilmoitti, että heille on syntynyt kissanpentuja. Menin katsomaan kolmea vastasyntynyttä rääpälettä, ja päätin adoptoida niistä tummimman. Nimesin sen Nemoksi. 8 viikon kuluttua Nemo haettiin meille.

Olen aina vähän vieroksunut kissoja, ja minulle tuli täysin yllätyksenä, että kissoillakin on selvät persoonansa. Se korostui silloin, kun Nemo lähti kesällä karkuteille. Asuin silloin Jussilla, ja pikkuista ei näkynyt viikkoihin. Olimme vakuuttuneita siitä, että se on kuollut, ja äkkiä soitimme kaupan ilmoitustaululta bongaamaamme numeroon. Parin päivän päästä Nemoa kaksi viikkoa vanhempi Hitti tutkiskeli uutta kotiaan Saratiellä. Yllätykseksemme (ja minun riemukseni sekä Jussin kauhuksi) Nemo löytyi pari viikkoa jälkeen päin, ja olimme yhtäkkiä kahden kissan omistajia. Sovimme, että Hitti olisi Jussin ikioma, Nemo minun.

Hitti on äärettömän ihmisrakas ja hellyydenkipeä. Se on juuri se, joka kiipeää peittovuorien päälle ja tulee nuolemaan naamaa keskellä yötä. Heti alusta asti meillä oli naaraspuolisten eläinten vihasuhde Hitin kanssa, kun taistelimme kumpikin saman uroksen - tässä tapauksessa Jussin - huomiosta. Iltaisin en saanut koskaan halia rauhassa Jussin kanssa, kun mustasukkaisuuspuuskainen teinityttökissa kömpi meidän väliimme. Se nukkui Jussin kainalossa niinkuin ihmiset, antoi jatkuvalla syötöllä pusuja suoraan huulille ja kehräsi omahyväisesti, kun Jussi paijasi sitä. Heitin sen aina sängystä pois - minun reviirilleni ei muilla naarailla ole asiaa, oli sitten kissa tai ihminen!

Nemo taas on koppava ja itsenäinen kissa, jolla on vahva tahto ja määräämishalu. Vahva ja viisas labradorinnoutajamme Telma joutui jo alussa nöyrtymään, kun pieni rääpäle marssi määrätietoisesti Telman ruokakupille syömään.  Lopulta Telma kuitenkin kyllästyi ja murahduksen saattelemana ajoi kissan pois ateriansa ääreltä, mutta juomakupin se joutuu edelleen vastahakoisesti jakamaan kissojen kanssa. Nemo on kissoista se, joka mönkii peittojen alle, ja jossain välissä työntää päänsä ulos kun happi käy vähiin.

Ohessa havainnollistava kuva Nemon ulosmenosta

Kissoja pelkäävänä ja allergisena ihmisenä en olisi koskaan uskonut, että noista kahdesta kaveruksesta tulee minulle tärkeitä kavereita. Vaikka ulosmennessä Nemo jumitteleekin ovensuussa, ja vaikka Hitti haluaa kainaloon kuumimpinakin öinä, ja vaikka kissankarvoja löytyy mitä utopistisemmista paikoista, en haluaisi luopua näistä kahdesta koskaan. Harmi vain en voi ottaa niitä mukaani, mikäli Helsinki kutsuu ensi syksynä - ulkokissoiksi tottuneita tyyppejä ei viitsi väkisin viedä kaupungin ahtauteen.

Nemo

Hitti